torstai 20. elokuuta 2009

Murea mustikkapiirakka vaniljakastikkeen kera




Leivontablogi on jäänyt aivan liian vähäiselle huomiolle ja epäilen, että pöytään katettu kahvikin on jäähtynyt kupissaan aikapäiviä sitten. Suomen-lomalta toin tullessani herkullisia valokuvatuliaisia ja olisi sääli jättää hurmaavia reseptejä julkaisematta! Mustikkainen makuretki alkaa suunnistamalla sinertäviä varpuja kohti... 




Kun kuppi on marjoja kukkurallaan, voidaan suunnistaa takaisin lieden ääreen, taikinaa valmistamaan. Käytin piiraaseen luottomurotaikinareseptiäni. Ken haluaa pohjasta ilmavamman, voi valmistaa taikinan samoista aineista, mutta vaahdottamalla voi ja sokeri, lisäämällä sitten vasta sekaan yksi kokonainen kananmuna (kuoretta, ehheh!) ja jauhot, sekä loput mausteet. Tässä tapauksessa taikinaa ei tarvitse kääriä mihinkään, vaan sen voi levittää suoraan voideltuun ja jauhotettuun piirasvuokaan. Itse valmistin murotaikinan tiiviillä tavalla, jolloin ylimääräisestä taikinasta sai murusteltua kikkareita pinnalle. Mikäli vieläkin jää taikinaa yli, siitä voi taputella pikkuleipiä, jotka paistuvat muutamassa minuutissa ennen piirakan paistamista. Näin pikkuveli jaksaa paremmin odottaa isoa herkkua!



Taikina siis pistellään haarukalla, päälle ladotaan mukavasti marjoja, jotka halutessa uitetaan seuraavanlaiseen seokseen: 2dl kermaviiliä/maitorahkaa, 1 muna, 1dl sokeria, 1rkl sitruunamehua ja 1tl vaniljasokeria. Todellinen herkkusuu murustaa pinnalle myös taikinakokkareita, tai murustamalla seos seuraavista aineksista: 100g voita, 1,5dl sokeria ja 2,5dl vehnäjauhoja. Paistetaan noin 180 asteessa puolisen tuntia. Tarjoillaan vaniljakastikkeen kera - tosin maistuu hyvältä muutenkin. 

Vaniljakastike: Sekoitetaan kattilassa 3 keltuaista, 1dl sokeria ja 1tl perunajauhoja. Kun massa on tasaista, lisätään hyvin sekoittaen 3dl maitoa. Kuumennetaan, kunnes seos sakenee ja pulpahtaa. Lisätään riittävästi vaniljasokeria sekä 25g voita.





sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Torta di asparagi - Parsapiiras




Brisé-taikina:

100 g vehnäjauhoja

50 g kylmää voita kuutioina

1/2 lusikallista kylmää vettä

suolaa


Täyte:

500 g tankoparsaa

25 g voita

1 lusikallinen jauhoja

3 kananmunaa

80 g gruyere-juustoa, tai muuta voimakasmakuista juustoa

1 dl maitoa 

 raastettua muskottipähkinää

suolaa ja pippuria



Valmista taikina laakeassa kulhossa nyppimällä tai hieromalla jauhot, suola ja voi sormien välissä (kuin seteleitä laskisi - ei sillä että itselläni olisi paljoa kokemusta seteleiden laskemisesta, heh..). Lisää joukkoon myös vesitilkka, taputtele palloksi ja laita muovikelmuun käärittynä jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi.

Puhdista parsatangot, leikkaa irti puumaiset kannat ja tarvittaessa kuori hieman varsia niiden tyvestä. Kiehauta niitä muutaman minuutin ajan kiehuvassa vedessä. Itse myös suolasin keitinveden. Mikäli mahdollista, jätä parsannuput vedenpinnan yläpuolelle höyrystymään ja anna varsien kypsyä vedessä. Näin eräänä päivänä TV:ssä kokin myös vuoraavan parsakattilan kannen sisäpinnan leivinpaperilla - itse kyllä keitin tankoset kasarin pohjalla kyljellään. Valuta puoliraa’at parsat ja käristä niitä hetken ajan voissa.

Sekoita kulhossa munat suolan, pippurin, muskottipähkinän, raastetun juuston ja maidon kera.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja vuoraa sillä rasvattu ja jauhottu piirasvuoka - tai vaikka leivinpaperilla vuorattu irtopohjavuoka, harmaiden hiusten välttämiseksi! Oma vuokani on noin 25-senttinen ja tästä taikinamäärästä oli kaulittava todella ohut levy. Jos mielii koristella piirasta, kannattaa valmistaa hieman suurempi määrä taikinaa. Pistele pohja haarukalla, asettele pohjalle parsat ja kaada päälle muna-maitoseos.

Paista 170 asteessa 30 - 45 minuuttia. Pohjan kypsyyttä on tarkasteltava paiston aikana. Nauti lämpimänä vaikka raikkaan salaatin kera, nam! 




Mansikkainen hyytelökakku




Tämän kakun tein 16 senttimetrin irtopohjavuoassa kevään kevennykseksi. Kakku on kasattu paistamani myslimuropohjan päälle. Täytteenä simppeli kookosjogurtti.


Marenkihattaroita sitruunataivaalla




Alkuperäisen reseptin olen löytänyt äitini Sunnuntai-reseptivihkosesta, mutta piiraan pohjan valmistan luottomurotaikinareseptilläni, joka löytyy myös edellisestä postauksestani “Crostata”. Tämä ihanuus suorastaan sulaa suuhun - pienikin pala riittää tyydyttämään makeannälän. Erityisen tärkeää on lisätä riittävästi suolaa täytteen sitruunakiisseliin, sillä muuten lopputulos uhkaa jäädä laimeaksi. Tämä tietysti on makuasia, mutta omasta mielestäni makeat leivonnaiset ilman suolan tuomaa kontrastia ovat kuin olut ilman kuplia. Tässä resepti:

Pohja:

250 g hienoja vehnäjauhoja

125 g taloussokeria

puoli teelusikallista vaniljasokeria

mukavasti suolaa - etenkin jos voita ei ole suolattu

puoli teelusikallista leivinjauhetta

sitruunan raastettu kuori

2 munankeltuaista

125 g kylmää voita kuutioina


Sitruunakiisseli:


3 kananmunan keltuaista

1 dl taloussokeria

ripaus suolaa 

2 1/2 rkl perunajauhoja

3 dl vettä

25g voita

2 rkl sitruunanmehua

sitruunan raastettu kuori


Marenki:


3 valkuaista

1 dl sokeria


Kaada vehnäjauhot laakeaan kulhoon. Mittaa joukkoon sokerit, sopivasti suolaa, sekä leivinjauhe. Sekoita haarukalla. Punnitse joukkoon kuutioitu voi, sitruunankuori, sekä munankeltuaiset. Hiero taikka nypi tasaiseksi massaksi. Lisää lusikallinen tai pari kylmää vettä, mikäli taikina jää liian kuivaksi. Mikäli taikina taas tarttuu käsiisi, on syytä lisätä jauhoja. Tarkista maku - jos se vie kielen mennessään, taikina on valmis! Taputtele se palloksi ja kääri muovikelmuun. Anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia ennen käyttöä.


Voitele noin 25-senttinen irtopohjavuoka. Vuoraa se leivinpaperisuikaleilla. Taputtele noin 2/3 taikinasta pohjalle (käytännössä ohut kerros, joka kuitenkin peittää pohjan), rullaa käsien välissä vajaa sentin paksuinen taikinanauha piiraan reunoiksi. Pistele pohja haarukalla. Peitä sitten leivinpaperilla ja kaada päälle riittävästi kuivia herneitä, linssejä, papuja tai vaikka pieniä kiviä! (Voikohan kiviä käyttää tähän tarkoitukseen?). Tämä siksi, että muussa tapauksessa piiraan reuna lämmetessään valahtaa alas. (Kokeiltu on!). Paista pohjaa noin 200 asteessa niin kauan, kunnes se on kypsä, muttei kovin ruskea.


Valmista sitruunakiisseli mittaamalla pienehköön kattilaan sokeri, keltuaiset, ripaus suolaa, sitruunamehu ja -raaste, sekä perunajauho. Lisää myös tilkka kerrallaan vettä, hyvin sekoittaen. Ideana on saada aikaan tasainen tahna, jota ohennetaan vedellä koko ajan sekoittaen. Laita kattila liedelle ja kuumenna pienellä liekillä (tai sähköhellan 3- tai 4-asteella) huolellisesti hämmentäen. Älä koskaan jätä kattilaa yksin kuumalle liedelle! Kun seos on saennut kiisseliksi, ota pois liedeltä, lisää voi ja jäähdyttele sekoittaen. 

Kaada valmis kiisseli torttupohjan päälle ja kun torttu on kohtalaisen viileää, levitä tai pursota sen päälle marenkivaahto, joka valmistetaan näin:

Vatkaa riittävän suuressa kulhossa huoneenlämpöisiä valkuaisia, kunnes ne alkavat muistuttaa vaahtoa. Lisää hiljalleen sokeria joukkoon koko ajan vatkaten. Vaahto on valmista, kun se on kiiltävää ja niin jämäkkää, että pysyy kulhon pohjalla kääntäessäsi sen ylösalaisin. 

Laita nyt piiras takaisin uuniin ja paista sitä keski- tai ylemmällä tasolla 5-15 minuuttia: mikäli haluat marengista vaalean ja kiinteän, paista sitä noin 170 asteessa vartin verran.

Etenkin, jos haluat tarjoilla torttua seuraavana tai sitä seuraavana päivänä, marenki kannattaa paistaa mahdollisimman kiinteäksi, sillä yön, mutta etenkin kahden tai kolmen jälkeen osa marengista tahtoo sulaa siirapiksi horisonttiin, eli taivaan ja hattaran väliin.

Hyviä herkutteluhetkiä!


perjantai 10. huhtikuuta 2009

Crostata



Tämä jokaiseen vuodenaikaan sopiva herkku on kaikessa yksinkertaisuudessaan kerrassaan vastustamaton! Piiraan pohja on erittäin mehevää ja aromikasta murotaikinaa. Käykää käsiksi!

250 g hienoja vehnäjauhoja
125 g taloussokeria
puoli teelusikallista vaniljasokeria
mukavasti suolaa - etenkin jos voita ei ole suolattu
puoli teelusikallista leivinjauhetta
sitruunan raastettu kuori
2 munankeltuaista
125 g kylmää voita kuutioina
200 g paistonkestävää hilloa tai marmeladia

Kaada vehnäjauhot laakeaan kulhoon. Mittaa joukkoon sokerit, suola (itse suolaan taikinan reilulla kädellä, sillä suola antaa makeaan leivonnaiseen ihanan kontrastin), sekä leivinjauhe. Sekoita haarukalla. Punnitse joukkoon kuutioitu voi, sitruunankuori, sekä munankeltuaiset. Hiero taikka nypi tasaiseksi massaksi. Lisää lusikallinen tai pari kylmää vettä, mikäli taikina jää liian kuivaksi. Mikäli taikina taas tarttuu käsiisi, on syytä lisätä jauhoja. Tarkista maku - jos se vie kielen mennessään, taikina on valmis! Taputtele se palloksi ja kääri muovikelmuun. Anna levätä jääkaapissa puolisen tuntia ennen käyttöä.


Voitele noin 25-senttinen irtopohjavuoka. Vuoraa se leivinpaperisuikaleilla. Taputtele noin 2/3 taikinasta pohjalle (käytännössä ohut kerros, joka kuitenkin peittää pohjan), rullaa käsien välissä vajaa sentin paksuinen taikinanauha piiraan reunoiksi. Pistele pohja haarukalla ja levitä hillo päälle. Täytteeksi sopii erittäin mainiosti myös nutella-tahna. Oma suosikkini on perinteinen mansikkahillo, joka sopii erinomaisesti yhteen taikinan vienon sitruunaisuuden kanssa. Rullaa loppu taikinasta ohuiksi nauhoiksi ja asettele ne ristikoksi piiraan päälle. Paista 150 asteessa 30-40 minuuttia. Omassa uunissani paistoaika venyy pidemmäksikin.

Jäähdytä hyvin ja nauti höyryävän teen taikka kylmän maidon kera!